Kurkistus neljän erilaisen naisen maailmaan

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää Eleanor on tottunut olemaan yksin. Hän elää vailla sosiaalisia suhteita ja kokee pärjäävänsä näin aivan mainiosti. Työpaikalla Eleanor käy hoitamassa tehtävänsä, mutta ei kaipaa työtovereidensa seuraa. Kunnes eräänä päivänä sattuma saattaa hänet yhteen it-osaston uuden työntekijän kanssa ja yhtäkkiä Elenanorilla onkin joku, jonka kanssa käydä lounaalla ja joka on ...

Lue lisää

Piinaavaa jännitystä huokuva mestarillinen trilleri

A. J. Finn: Nainen ikkunassa Nainen ikkunassa kiinnosti minua jo pelkästään nimensä puolensa. Muutaman vuoden takainen suosikkijännärini kun oli nimensä puolesta hyvin samankaltainen. Siihen yhtäläisyydet kuitenkin loppuivatkin. Nainen ikkunassa ei millään lailla kopioinut Nainen junassa -kirjaa, mutta erittäin koukuttava, jännittävä ja useaan kertaan yllättävä se oli! Päähenkilö Anna kärsii agorafobiasta, ...

Lue lisää

Rankat selviytymistarinat

Nadia Murad: Viimeinen tyttö - olin Isisin vankina Kauniisti ja ilman sensaatiohakuista revittelyä kirjoitettu todellinen selviytymistarina. Nadia Muradin tarinan kohdalla on vaikea ymmärtää sen sijoittuvan lähivuosiin - niin uskomattomalta ja karmealta kaikki tuntuu. Itselleni kirja oli kuin ikkuna, jonka kautta sain ensi kertaa nähdä konkreettisen kuvan Isisin luomasta maailmasta. Raskaasta aiheesta huoli ...

Lue lisää

Maailman rakastetuin kirjailmiö

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät Kateeksi käy niitä, jotka eivät vielä ole Napoli-sarjaan tutustuneet ja voivat ahmia kolme suomennosta putkeen. Ferranten intensiivinen kerronta vie mukanaan ja päähenkilöt tuntuvat niin eläviltä ja läheisiltä että lukijana toivoo Elenan ja Lilan tarinan jatkuvan ikuisesti. Myös muut henkilöhahmot ovat kiehtovan epätäydellisiä ja uskottavia, ihmissuhteet ...

Lue lisää

Kirjasuosituksia Lukurauhan päivään

Sunnuntaina 11.2. Suomessa vietetään Lukurauhan päivää, jolloin kansalle julistetaan yleinen ja yhtäläinen lukurauha. Merkkipäivän kunniaksi Suomalaisen Kirjakaupan henkilöstö jakaa kirjasuosituksia koko Lukurauhan viikon ajan. Lukusuositusten viikon käynnistää Suomalaisen kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola, jonka kirjasuositus on Erik Bertrand Larssenin käänteentekevä tietokirjauutuus Vahva: "Keskitt ...

Lue lisää

© 2014 Suomalainen Kirjakauppa

Scroll to top